Runo vangitsee tuokion. Se kertoo tunnelmasta, tunteesta, tuoksusta, ajatuksesta. Se on kirjoittajansa kosketus hetkeen.
Mutta vielä upeammaksi runo kasvaa, kun toinen ihminen lukee sen ja täyttää omilla kuvillaan, tunteillaan tai ajatuksillaan aukot, jotka sanojen väliin on jäänyt. Syntyy jotain aivan uutta toisena ajan hetkenä. Runo on herännyt henkiin ja lähtenyt lentoon.
Runo on kuin tehty aikamme kiireiselle ihmiselle, joka janoaa hetken helpotusta päättömään menoon ja elämän epävarmuuteen.
Runon kanssa voi pysähtyä ja siirtyä hetkeksi toiseen maailmaan.
Neljä joutsenta lensi joen poikki
Huusivat kesää mennessään
Musta kurki lensi jokea pitkin
Haukkoi aamua siivet suhisten
Entä joki? Suven lempeä rouva
On matkalla
On tässä
Minäkin
